16.4.2018

Huiput kohtaavat suunnistuskevään päätapahtumassa Espoossa

Myöhäinen kevät ja hienoinen lumipeite metsässä ei hidasta innokasta suunnistusväkeä. Kevään ensimmäisessä suurtapahtumassa kilpailevat niin huiput, aktiivisuunnistajat kuin kuntoilijatkin. Espoon Korpilammen maastoon odotetaan 2400 kilpailijaa ja Serenan kilpailukeskukseen runsasta joukkoa katsojia.

FinnSpring-kilpailu on suunnistuskevään huipputapahtuma ja yksi suurimpia vuosittaisia suunnistustapahtumia Suomessa. Lauantaina ohjelmassa ovat henkilökohtaiset pitkät matkat, jotka toimivat myös EM-näyttökisana nuorille ja aikuisille sekä maailman rankingiin noteerattavana WRE-kisana aikuisten pääsarjoille. Sunnuntaina kisa käydään viestinä, joka on osa uudelleen viriteltyä Viestiliigaa.

Kisamaasto on hyvin monimuotoinen tarjoten sopivasti haasteita kaiken ikäisille ja tasoisille suunnistajille. Huipuille on tarjolla kovapohjaista avokalliota sekä hitaampaa korpimaastoa. Alue on kartoitettu kokonaan uudelleen.
“Viikonlopusta on odotettavissa erittäin mielenkiintoinen, sillä huiput juoksevat näyttökisassa. Näin saadaan selville, millainen vire talven aikana on saatu rakennettua kisakautta varten”, sanoo kilpailunjohtaja Teija Sahlström.

Sunnuntain viesteissä kuntosuunnistajat pääsevät kisaamaan samoilla radoilla huippusuunnistajien kanssa.
“Viestiliiga tuo FinnSpring-viestiin piirteitä, joita ratamestarin on huomioitava. Esimerkiksi osuuspituuksien vaatimukset sekä kisan seurattavuuden varmistaminen kisakeskuksesta ja videostreamin välityksellä toivat lisämaustetta ratasuunnitteluun”, kertoo viestin ratamestari Aimo Ruohoniemi.

FinnSpring-kilpailukeskuksena toimii Vesipuisto Serena, joka luo erinomaiset puitteet tapahtumalle. Kisakatsomoon odotetaan runsaasti perheitä ja muita kannustusjoukkoja.

Lisätietoja medialle
tiedottaja Hannu Numminen, puh. 050 359 8864
kilpailunjohtaja Teija Sahlström, puh. 050 442 1286
varakilpailunjohtaja Sauli Takkinen, puh. 040 526 2001

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilmestyy tänne pienellä viiveellä.